Prologi
Epäonnistumista epäonnistuessa
“Mä en tiedä kenelle voin tästä puhua, kun en oo mun parhaan kaverin kanssa enää väleissä ja ei mulla oikeen oo ketään jonka kanssa oisin oikeesti enää läheinen.”
Hautaan kasvot käsiini. Istun baarin nyrkkapöydässä vieraan naisen kanssa.
“Oli miten oli, mä oon oikeesti aika imarreltu siitä että tulit vielä takasin”, nainen sanoo ja silittää hartiaani.
“Toi oli ihan saatanan noloo”, huokaisen. Nainen juo oluttaan ja ottaa vain rennomman asennon.
“On toki mun seurassa itketty seksin jälkeen jokunen kerta, mutta tää ennen sitä oli myös mulle jotain ihan uutta”, nainen sanoo. “Onko sulla joku hätänä?” hän kysyy.
Naurahdan ja juon shottini.
“Oon parisuhteessa”, sanon. Paukautan lasin pöytään tarkoittamaani lujemmin. Nainen sen sijaan on hetken hiljaa ja katselee minua pohtivalta näyttäen.
“No se että itkettää on varmaan ihan hyvä merkki”, hän sanoo lopulta. “Eikö sulla oikeesti oo ketään jolle pystyt puhumaan?”
Pudistan päätäni.
“No kerrot sitten mulle”, nainen sanoo. “Mikä pielessä?”
Parahdan.
“Kaikki.”
“Vähän turhan laaja vastaus”, nainen sanoo. “Anna likasia yksityiskohtia. Eiks sun kumppaani oo tarpeeks kuuma?” nainen kysyy, selvästi vitsillä, mutta loukkaannun silti.
“Se on niinku Kristen Bell punasilla hiuksilla, lävistyksillä ja tatuoinneilla. Kuumempi kun ees voit tajuta”, vastaan kärkkäästi.
“Näytä kuva”, nainen sanoo. Kaivan Frejan Instagram-sivun esiin ja ojennan puhelimeni naiselle. Hän vislaa matalalta profiilia selatessan. “Kieltämättä ei liity ulkonäköön”, hän sanoo ja ojentaa puhelimeni takaisin.
“Joo ei tosiaan.”
“Onkse sitten ollu jotenki perseestä?”
“Ei oo.”
“Eikö se anna sulle?”
“No antaa.”
“Eikö se kohtele sua hyvin? Silleen että oisit arvokas?”
“Ei vaan se on ihan saatanan rakastava ja kohtelee mua tosi hyvin.”
Nainen on hiljaa. Hän katselee minua kulmat hienoisesti kurtussa ja naputtelee huulensyrjäänsä.
“Jesse!” hän huikkaa lopulta tiskin suuntaan. “Tuotko neidille lonkeron? Ja pari salmarii kanssa.”
“Hoituu”, baarimikko vastaa. Nainen kääntyy takaisin minua kohti jälleen mietteliäältä näyttäen.
“Sun kumppani on siis hottis, ei pihtaa, plus se rakastaa ja kunnioittaa sua. Silti lähit vieraan naisen kanssa pelehtimään”, nainen sanoo ja ristii kädet rinnalleen. En vastaa, puuskahdan vain ja kohautan harteitani. “Hei come on darling, sun täytyy vähän auttaa mua”, nainen sanoo. “Mä en tiedä yhtään kuka sä oot, enkä ees ymmärrä mistä sä yrität avautua.”
Hautaan kasvot jälleen käsiini.
“Musta vaan välillä tuntuu - että onko tää - että onko tää tässä”, mumisen käsiäni vasten “Että onko mun elämä nyt vaan tällasta, eikä enää ikinä mitään muuta.”
“Ootteko pitkään ollu yhessä?”
“Ens kuussa tulee kaheksan kuukautta täyteen.”
Hiljenen kun baarimikko tuo juomatarjottimen pöytään.
“Kiitos”, sanon. “Ja kiitos”, sanon vielä naiselle, tämän ojentaessa lonkeroa ja salmaria minulle.
Nainen hymyilee ja juo oman shottinsa.
“Kuulostaa mun korvaan vähän siltä, että ensimmäinen liekki on päässy sammumaan”, nainen sanoo laskettuaan lasin takaisin pöydälle. “Tiiätkö, uutuudenviehätys kärsiny; tyttis feidaa yhen illan ja sen jälkeen baarin vieras nainen kiinnostaaki yhtäkkiä aika paljon.”
Juon oman shottini tuskastuneena.
“Kuulostaako yhtään mahdolliselta?” nainen kysyy saatuani juoman alas.
“Mä en tiedä”, huokaisen. “Anteeks jos tää on tmi, mut siis mulla on tosi vaikee suhde seksiin. Oon vasta alkanu Frejan kanssa tottuu siihen, niin emmätiiä. Meillä ei ollu pitkään aikaan seksiä ollenkaan, niin nyt vaan - on vaan semmonen. En mä ees tiedä mitä yritän sanoo.”
“Oliko teidän eka kerta sun eka kerta?” nainen kysyy.
“No siis oli ja ei ollu”, vastaan. “Edellisestä kerrasta oli aikaa yli viis vuotta, eikä niitä kertoja muutenkaan paljoo ollu.”
“Oliko teidän eka kerta hyvä?”
“Voi siis kun oli. Toka kerta vielä parempi. Eka kerta vaan helpotti koska se vihdoin tapahtu. Monta kertaa oli yritetty, eikä siitä tullu mitään, vaan aina panikoin. Ekan kerran jälkeen tuntu siltä että en ookkaan ehkä rikki ja pystyn antamaan Frejalle mitä se tarvii. Tokalla kerralla tulin itekki ja se oli oikeesti hyvää. Mut sit taas - niin”, päätän taas kesken.
“Mut ei varmaan seksikään oo parantunu vaan jatkuvasti?” nainen kysyy.
Ja osuu naulankantaan.
“Mä oon ihan kamala ihminen”, parahdan.
Nainen kuitenkin vain naurahtaa.
“Sä oot seksin suhteen samalla tasolla kun mä olin kolmetoistavuotiaana”, nainen sanoo. “Luuletko että seksi mun kanssa ois ollu erityisen hyvää? Vihje: mä oon sängyssä keskivertoa parempi.”
Pyöräytän silmiäni.
“No eiköhän se ois sitten ollu”, sanon hiljaa.
Nainen katsoo minua lähestulkoon säälivältä näyttäen
“Sä just kerroit mulle, että sua lämmiteltiin viimeks pitkään ja sä panikoit silti aina, äsken tuolla vessassaki panikoit. Ja seki joka sua lämmitteli viimeks pitkään, oli semmonen jota kuivailit tosi rakastavaks ja sanoit että se kohtelee sua hyvin.”
Nainen pudistaa päätään huvittuneelta näyttäen.
“Tätä mä tarkotan kun sanon että oot seksin suhteen nuori. Sä naiivina oletat että mun seksitaidot tekis seksistä hyvää, kun se mitä sä selvästi tarviit, on turvallinen olo. Jotain semmosta mitä sun kumppani pystyy kuitenkin tarjoomaan.”
Puuskahdan. En ollut odottanut muuta, kuin että pääsisin purkamaan vaikean oloni sanoiksi. Sen sijaan sainkin parin minuutin seksuaalikasvatuksen naiselta, jonka kanssa olin vehtaamassa baarin vessassa.
“Sä oot onnekas”, nainen kuitenkin jatkaa edelleen. “Sulla on rakastava kumppani, joka tekee sulle turvallisen olon. Sä et sitä saa paremmaks irtosuhteilla”, nainen virnistää ja kohottaa oluttuoppiaan minulle. “Et varsinkaan jos irtosuhteet tekee sen, että sulla tulee itku jo ennen kun ollaan päästy asiaan.”
“Sä puhut tästä jotenkin liian helposti”, sanon epäileväisenä. “Kai sä nyt oot sisäistäny sen, että se mitä me tuolla tehtiin ei ollu okei?”
Nainen naurahtaa ja juo oluttaan.
“Mun kaverin tyttöystävä kuoli muutama kuukaus sitten”, hän sanoo. “Mä oon sen vakkari bootycall. Oon käyny näitä keskusteluja viime aikoina tosi paljon.”
“No se selittää.”
Pudistan silti päätäni. Tiedän avanneeni toiminnallani pandoran lippaan, vaikka sen hetken rupatteluhetki pitääkin sitä päässäni vasta teoriatasolla.
“Jos teidän suhteessa ainoo vika on se, että sulla on liian tasasesti rakastava kumppani, niin se on liian pieni murhe”, nainen sanoo. “Oo sille rehellinen siitä mitä tänään kävi.”
Huokaisen syvään.
“Mä pelkään että se jättää mut”, sanon. Nainen kuitenkin kohauttaa vain hartioitaan.
“Sillä on siihen täys oikeus”, hän toteaa lyhyesti.
Olen taas hetken hiljaa ja näpelöin vain lonkerotuoppiani.
Ja nostan äkisti katseeni naiseen.
“Anteeks, mä oon Ana”, sanon.”Jäi esittelyt välistä.”
“On tääki tapa tutustua”, nainen sanoo ja ojentaa kätensä käteltäväksi. “Carla.”
---
1.
Liian viisas etiikalle
Vedän Gymsharkin hupparia alemmas. Ulkoilma on viileä, mutta ei hytinäni pelkästään siitä johdu. Olen juuri lähtenyt Frejalta ja oloni on kamala. Mutta ikävä kyllä väärästä syystä.
En saanut pakotettua itseäni kertomaan Frejalle tapahtuneesta, vaikka kuinka yritin odottaa oikeaa hetkeä. Hänellä oli ollut väsyttävä työpäivä ja kaipasi minua vain syliinsä makoilemaan. Se on myös minun lempipuuhaani aina kun näemme hetken tauon jälkeen. Enkä sitä hellää oloa pystynyt rikkomaan, vaikka kuinka tiesin mikä olisi oikein.
Alkaessamme valmistautua nukkumaanmenoa varten, alkoi asia vaivaamaan minua niin paljon. Tiesin että riski siinä unta etsiessäni möläyttämiseen kasvoi jatkuvasti. Ja vaikka en möläyttäisikään mitään, niin joutuisin silti jatkamaan sitä lähes valheellista olemista. Päätin siis mennä pienemmän valheen kautta: sanoin saaneeni viestin, jossa minua pyydettiin töihin seuraavaksi aamuksi sairastapauksen vuoksi. Jos olisin vain sanonut että haluan nukkua kotona, niin olisin joutunut selittämään miksi. Ja siitäkin valehtelu olisi tuntunut pahemmalta.
En siis lopulta valehdellut mistään merkittävästä. Bussia odotellessani, on se ajatus suurin lohduttajani.
Tiedän toki oikeasti että on täysin valheeseen rinnastettavaa pimittää totuutta. Parisuhteen osapuolena on minulla kai jonkin sortin sisäänrakennettu velvollisuus olla rehellinen. En kuitenkaa ole koskaan ollut velvollisuusetiikan suurin fani. Toisin kuin Jeremy Benthamin, joka todennäköisesti ymmärtäisi minua: miksi kertoisin tapahtuneesta, kun se ei aiheuttaisi muuta kuin mielipahaa? Ja jos ei samaa mieltä, niin ainakin ymmärtäisi syyni pysyä hiljaa.
Eikä vain syyttäisi minua säälittäväksi pelkuriksi.
Kotiin päästessäni pilkon ensitöikseni kasvikset pannulle ja laitan nuudeliveden kiehumaan. Laitan samalla viestiä Carlan kanssa.
Miks et kertonu että
oot kirjottanu kirjoja?
Ihan sairaan upeeta
Viestittely on hyväntahtoista, eikä viittaa millään tapaa siihen että välillämme olisi mitään. Jos seuraisin velvollisuusetiikkaa, sanoisin Carlalle että koska rajanylitys on tapahtunut, en tuntien velvollisuuteni Frejaa kohtaan voisi olla enää hänen kanssaan tekemisissä.
Ja sanoisihan maalaisjärkikin sen.
Ja lopulta, vaikka kuinka kääntelen ja vääntelen asiaa, en keksi myöskään millä tapaa Jeremy Bentham myöskään puolustaisi toimintaani, niin seurausetiikan, kuin ihmisoikeuksien toteutumisen suhteen - feminismilläkään ei pysty selittämään kumppanin pettämistä, varsinkaan kun ottaa huomioon oman kumppanini olevan myöskin nainen. Jos jotain, niin tekoni on antifeministinen.
Joten totean jälleen etten onneksi kuulu mihinkään filosofian lahkoon, eikä niinollen mitkään säännöt tai eettiset asetelmat kosketa minua. Totta kai tulisi minun silti olla hyvä ihminen. Mutta toisaalta kirjoitan kirjojani tärkeistä aiheista, ne ovat kiiteltyjä suoruudestaan ja rehellisyydestään, lahjoitan Amnestyyn viisikymppiä kuussa ja kunnioitan perhettäni, enkä pettäisi läheisteni luottamusta.
Tai ainakaan en aiheuttaisi mielipahaa kerttomalla, mikäli niin kuitenkin tekisin.
Ongelma kanssani lienee ennen kaikkea se että pidän itseäni fiksuna. Joten tunnen jatkuvasti tarpeen selittää toimintaani järjellä. Toimintaani, joka on puhtaasti vain reaktiivista ja kumpuaa pääasiassa pelostani jäädä yksin ja elää tyydyttämätöntä elämää, samalla kun voisin saada paljon aikaan ja kokea enemmän.
Koska pidän itseäni salaisesti keskivertoa fiksumpana, en useinkaan tajua näin ilmiselviä syy-seuraus-suhteita. En, vaikka ne olisivat suoraan nenäni edessä. Yritän selittää toimintani vain ja ainoostaan järjellisellä logiikalla.
Ja kumppanin pettäminen onnellisessa parisuhteessa ei ole loogista. Joten se on nyt tämän hetken dilemma.
Ja koska en osaa ratkaista sitä, niin siirrän sen mielummin mielestäni pois niin usein kuin mahdollista.
---
2.
Valehtelijan iltakahvit
“Kiiti.”
Sennin istuu vastapäätä pöydän toiselle puolelle, tuotuaan minulle kupin kahvia.
Hieron väsyneitä silmiäni. Senni katsoo minua inhoavalta näyttäen, kaiketi brutaalista silmieni ihon käsittelystä johtuen.
“Oot vissiin kirjottanu aika paljon viime päivinä”, Senni sanoo merkitsevästi ja kohottaa hivenen kulmiaan. Senni juo teetä, sillä ei ole kahvi-ihminen. Aloin käymään kahvilla hänen luonaan ehkä vuosi sitten, hänen ostettua vanhempiensa vierailua varten pussin Kulta Katriinaa. Sen jälkeen kahvipusseja on tullut ostettua jo muutama lisää. Nykyään häneltä löytyy Löfbergsin Kharismaa, joka on go-to-iltakahvini. Kirjoittamisen yhteydessä juon vaaleaa paahtoa suuremman kofeiinimäärän vuoksi.
“Mulla kanssa meni yli yhen muijan kanssa baarissa”, sanon hiljaa ja pudistan päätäni. “Älä jooko kirjota tästä Redditiin.”
“Miten meni yli?” Senni kysyy. “Oliks sulla jotain juttua sen kanssa?”
“No joo. Tai no, ois ollu muutakin kun juttua - you know, jos en ois niin saatanan nössö.”
Senni nyökkää. Olen puhunut hänelle ennenkin suhteestani seksiin. Huokaisen syvään ja nojaan syvälle tuolin selkänojaan
“Niin että meni se sinnepäin”, sanon. “Mut sitten vähän panikoin.”
“Ootko kertonu Frejalle?”
“Joo”, valehtelen. Senni näyttää huojentuneelta puristaessaan teepussista ylimääräisiä nesteitä. “Mut ei tää tilanne nyt silti oo helpottanu”, sanon,
Oikeasti minun pitäisi vain olla jo hiljaa. Kaikki mitä sanon on selvästi vain lapiollinen paskaa jo valmiiseen läjään.
“En tiiä”, jatkan silti. “En ees tiiä miks tein niin. Oon idiootti.”
Senni hengähtää minua katsellessaan.
“Oot sä ehkä vähän tyhmä kun noin teet, mut ei se tarkota että oot jotenkin paha ihminen”, hän sanoo. “Mut nyt vaan selvitätte asian, eihän tässä oikeen muuta voi.”
Pyöräytän silmiäni ja juon tummanpähkinäistä kahviani, juuri täydellistä iltakahvia.
“Miks luulet että teit silleen? Olitko kännissä tai jotain?” Senni kysyy.
“No olin mä vähän, mut ei se silleen mitään selitä”, sanon. “En mä tiiä. Jotenkin vaan -
Pidän hetken tauon ja puren hammasta.
“Mä oon varmaan ihan hirvee kun sanon näin, mut oon ehkä vähän tuskastunu Frejan kanssa.”
Huoahdan ja käännän katseeni kattoon.
“Emmätiiä, tuntuu vaan että se joku puuttuu.”
“Onks uutuudenviehätys menny?” Senni kysyy.
“Et sä voi noin sanoo”, murahdan, Carlan lähes identtinen kysymys mieleeni palaten.
“No onko se?”
“No ehkä se on”, myönnyn vastustelustani huolimatta. “Eikä se nyt tarkota että tää on hyväksyttävää, tiiän kyllä, mut mä en yhtään tiiä mitä tehdä. Haluun olla Frejden kanssa, mut samaan aikaan haluisin löytää jotain enemmän.”
Pudistan päätäni tuskaisena.
“En mä ees oikeesti tiedä mitä yritän tässä sanoo. Oon tyytyväinen ja samaan aikaan en. En mä tiiä.”
“Tärkeintä mun mielestä on se, että oot avoin Frejan kanssa”, Senni sanoo. “Sun täytyy puhuu sille näistä fiiliksistä. Jos oot epävarma, niin sen täytyy myös tietää se. Ja ehkä säki ymmärrät paremmin, jos pystyt avautumaan sille.”
Lätisemme tunnin verran niitä näitä ja lähden sitten takaisin kotiin, ajatuksenani kirjoittaa. Laitan kotimatkalla viestiä Carlan kanssa ja sovimme näkevämme pienellä porukalla seuraavalla viikolla. En tiedä mistä porukasta on kysymys, mutta Carla vaatii minua tuomaan Frejan mukanaan.
Koska Carlakin luulee minun olleen Frejalle rehellinen.
Olen niin typerä kun en ole edes Carlalle myöntänyt valehdelleeni, mutta sentään minulla on vielä viikko aikaa tehdä niin. En siitä viikon deadlinesta huolimatta pysty kuitenkaan selittämään toimintaani tällä hetkellä.
Paitsi ehkä yhdellä asialla.
Tiesin Carlan kehuvan minua, mikäli kerron myöntäneeni tapahtuneen. Ja niin hän myös teki, sanoi että olen rohkea, että on minusta ylpeä kun uskalsin kuitenkin tehdä sen.
Hän on ylpeä siitä, että olen rehellinen. Olen rohkea kun puhun totta.
Vuoden vitsi.
---
3.
Valheen jäljet tuppaavat olla lyhyet
Yksi dilemma lisää: on ilta, mutta kirjoitan.
Joisin tummaa paahtoa illan vuoksi, mutta toisaalta kirjoittaminen vaatii vaaleaa.
Tämä dilemma on onneksi ratkastu jo monta vuotta sitten: juon samaan aikaan toisesta kupista vaaleaa Rainbowta ja toisesta tummaa Kharismaa. Lopulta en voi siis enää vedota tilannekohtaiseen kofeiinimäärään, vaan tapariippuvuuteen - ehkä jopa jonkin asteiseen pakkomielteisyyteen. Etenkin ottaen huomioon,että jouduin Wolttaamaan Kharisman järkyttävällä kuljetusmaksulla, sillä en jaksanut käydä enää kaupassa.
Juon kahvejani vuoronperään. Tummapaahto säilyy pidempään kuumana paksummassa mukissaan ja kuluu suhteellisen hitaasti, kun taas vaaleaa olen jo hakenut lisää.
Kirjani etenee melko hyvin. Pelkään vain kirjoittamieni pätkien olevan liian sitoutuneita pahaan ja tuskaiseen olooni. Pelkään että oikolukiessani joudun korjailemaan paljon itkunpuuskien värittämiä virkkeitä. Mutta se on sen hetken murhe, nyt olen vain tyytyväinen siihen että tarina etenee tehokkaasti.
Huokaisen ja venyttelen selkääni tuolin selkänojan yli. Hieron sormiani jotka tuntuvat kohmeisilta, vaikka infrapunalämmitin posottaakin suoraan minua kohti, eikä ulkona ole tänää edes kylmä. Parvekkeeni on muovattu muistuttamaan pihamaisemaa ympäri vuoden, sillä kirjoitan parhaiten ulkona. Terassit ja pihakeinut ovat juttuni, mutta olen viime aikoina laiskistunut ja kirjoittanut pääasiassa siihen sopivalla parvekkeellani.
Kello on jo yli neljä yöllä. Minun olisi varmastikin hyvä nukkua ennen huomista, mutta olen siihen liian hermostunut. Carla ja Freja ovat molemmat tulossa huomenna luokseni istumaan iltaa, eikä kumpikaan heistä tiedä missä mennään. Luulin tilanteen pakottavan minut olemaan rehellinen edes jommallekummalle, mutta ei. Kumpikin elää edelleen täydessä pimennossa tilanteen suhteen. Jeremy Benthamin suurin aattellinen lapsi, Utilitarismi, ei ole toteutunut millään tapaa toiminnassani, en pysty nykyisessä hetkessä aiheuttamaan enää mitään muuta kuin pahaa mieltä. Se että paljastun, on kiinni vain yhdestä lipsahduksesta. Ja silloin ei ole kenelläkään hyvä olla
Onneksi en ole filosofi, vain ainoastaan siitä kiinnostunut.
Tiedän olevani vain ihminen, jonka toiminnassa on vikaa. Se on lohduttava ajatus, ihmiset eivät ole täydellisiä. Kukaan ei voi olla täydellisen utilitaristinen, yhtälailla kuin utopia on mahdoton saavuttaa. Vahinkoja voidaan minimoida ja pyrkiä tekemään maailmasta ja ihmissuhteista parempia, eli mahdollisimman vähän haitallisia. Ongelmia löytyy silti aina. Todellista utilitaristia ei maailmasta löydy. Varmasti Benthamkin on joskus vihaisena lapselleen huutanut.
Tämä on ärsyttävintä kirjoittamisessa. Kirjoittaminen tekee sen, että joudun ajattelemaan paljon. Ja kirjoittaessani ajattelen aina järjellä, hakiessani logiikkaa tarinan kehittämiseen.
Minut laitettiin ADHD-diagnoosin jälkeen käymään dialektisen käyttäytymisterapian ryhmässä, vaikkei se suoraan diagnoosilleni ollutkaan suunnattu. Siellä puhuttiin kolmesta mielestä: järkimielestä, tunnemielestä ja viisaasta mielestä. Järkimielen vastapainona käytetään tunnemieltä ja tunnemielen vastapainona järkimieltä. Ne yhdistäessä päästään viisaaseen mieleen, joka on sekoitus järjellistä toimintaa ja tulkintaa, mutta mukana on silti kyky kokea asioita tunnepohjalla. En ole tietääkseni koskaan päässyt viisaaseen mieleen asti, vaan kuljen jatkuvasti jommassakummassa ääripäässä. Tällä hetkellä jatkuvan kirjoittamisen pakottama järkimieli tekee päässäni tuhoa, sen yrittäessä selittää paitsi hahmojeni, myös oman toimintani rationaalisena. Ja sitä toimintani ei todellakaan ole. Hahmojeni ongelmia pystyn käsittelemään käyttäytymismallien toistuvuus-logiikan kautta. Omaa toimintaani en kuitenkaan pysty, koska itseäni kohtaan en tunne sitä samaa tarkastelevaa etäisyyttä.
Pahinta on että tiedän sen kaiken ja olen silti kykenemätön vaikuttamaan lopputulokseen. Olen aivan loppu tietäessäni mitä keskustelu paitsi Carlan, mutta varsinkin Frejan kanssa vaatii, saatikka mihin se johtaa: satavarmaan pahaan mieleen.
Lisäksi en tiedä vieläkään keitä Carla on tuomassa mukanaan. Joistain kahdesta kaveristaan hän on puhunut, mutta sen enempää en tiedä. Ja koska haluan ylläpitää sosiaalisen median kuvaa itsestäni, jonka mukaan olen too cool to care, niin en edes kysy tarkemmin. Vaikka olisi kyllä helpottavaa tietää, voisin käydä stalkkaamassa molempien somet valmiiksi läpi ja tietää edes vähän mitä odottaa.
Frejaa näin viimeksi eilen. Kävimme lounaalla ennen hänen iltavuoroaan ja se oli ihan mukava nopea tapaaminen, vaikkakin inhoankin ulkona syömistä. En syönyt kuin ranskalaisia, siinä missä Freja veti kitusiinsa kerroshampurilaisen ateriana.
Oikeastaan keskityin pääasiassa katselemaan Frejaa. Olen alkanut jo odottaa näiden olevan niitä viimeisiä hetkiä kun se on vielä mahdollista.
---
4.
Valheen jäljet tosiaan ovat lyhyet
Istumme kotonani pienellä porukalla ja pelaamme kysymyskorttipeliä. Olen istunut Frejan vieressä lähes koko illan. Haluan hänen olevan vakuuttunut siitä, että vaikka vietämmekin poikkeuksellisesti aikaa hänelle vieraassa seurassa, olen silti hänestä edelleen kaikista kiinnostunein.
Oloni on epämukava, vaikka muiden silmissä olenkin varmasti vain se kumppanistani todella paljon pitävä suloinen tyttö.
Olen jatkuvasti todella hereillä siitä osoittaako Freja epäluottamuksen merkkejä. Ikävä kyllä hän on sen verran kontrollissa käytöksensä kanssa, että sen lukeminen on vaikeaa. Toisaalta hän käyttäytyy aivan yhtä rakastavasti kuin aina muutenkin, mutta toisaalta taas tuntuu hakeutuvan minusta aina välillä erilleen. Esimerkiksi tänään töiden jälkeen istui hän parvekkeella polttamassa jointtia, minun katsellessa Sex Educationia. Kun hän tuli sisään, kysyin onko kaikki hyvin. Hän vastasi vain “naturligtvis, poltin savut”. Ainoa ongelma oli se, että ehdin sinä aikana katsoa kaksi jaksoa.
En uskaltanut sanoa että oloni oli laiminlyöty. Sitä vastaan olisi ollut helppo iskeä: minähän se oikeasti olen häntä laiminlyönyt, pettämällä.
Olen samaan aikaan ärsyyntynyt siitä että asia roikkuu niskassani, mutta toisaalta taas tuskastunut kaiken saattaessa olla myös vain kuvitelmaani.
Ja kaikki se tuska vain koska olen hereillä jokaista epäluottamuksen signaalia varten. Koska olen nyt viime viikot tanssinut jatkuvasti nuoralla, kävellyt munankuorilla, vältellyt virtahepoa, tanssinut tulisilla hiilillä - Frejan ympärillä jatkuvasti. Koska syyllinen oloni ei ole helpottanut, ehkä vain hankaloitunut.
Tiedän myös ettei Frejalla todennäköisesti ole mitään hajua yhtään mistään ja että olen katkera hänelle nyt vain syyllisen oloni takia. Syyllisen oloni, joka on vain ja ainoastaan itseaiheuttamaani.
“Paras seksikerta.”
Painan pääni Frejan hartialle ja hengitän syvään. Katson kysymyskorttia ääneen lukevaa Carlaa. Hänkin vilkaisee minua, äkäiseltä näyttäen. Paljastin hänelle lopulta alaovelle vastaan mennessäni, etten ollutkaan kertonut hänestä Frejalle.
Carlan suuttumusta on ollut todella ahdistavaa seurata. Hän on ajatellut meitä tuoreina kavereina, mitä tuskin enää tämän jälkeen olemme. Joka kerta kun katseemme ovat sen illan aikana kohdanneet, olen pelännyt hänen avaavan sanaisen arkkunsa.
Toistaiseksi sen arkun avaaminen antaa vielä odottaa itseään.
Kaikki kertovat parhaimmat seksitarinansa ja niihin uppoaa hetki. Vuoroni tullessa mainitsen minun ja Frejan toisen kerrasta. Carla hymähtää silloin vaimeasti. Se tuntuu kolaukselta, enkä jatka tarinaa lopulta edes loppuun asti.
Freja kuitenkin huomaa kysymyskierroksen päätyttyä vaitonaisuuteni ja kysyy ruotsiksi onko minulla jokin hätänä, mihin vastaan olevani vain väsynyt. Hän antaa suukon otsalleni ja sanoo rakastavansa minua. Ja minä kerron rakastavani häntä. Vilkaisen jälleen Carlaa joka naurahtaa äänettä. Ilmeisesti hän puhuu englannin, venäjän ja espanjan lisäksi myös ruotsia.
“Juo kerran jos olet tehnyt kännissä jotain mitä olet myöhemmin katunut.”
Korttia lukee Carlan mukana tullut Claudia. Tämä kertoo murtaneensa kaksi sormea käsirysyssä järjestyksenvalvojan kanssa, menettäen myös mahdollisuuden osallistua fitnesskilpailuun jota varten oli valmistautunut kuukausikaupalla.
“Se ei varmasti oo ainoo kerta kun oot katunu jotain”, Carla sanoo naljaillen. “Tulee mieleen esimerkiks yks kolmenkimppa-keissi.”
Olen ainoa joka ei juo sillä kierroksella ja Carla suuntaa minua kohti taas yhden häijyn katseen. Kukaan ei sillä kertaa tarinoi enempää.
Huokaisen syvään. Silittelen Frejan käsivartta, lepuuttaessani samalla päätäni hänen hartiaansa vasten. Toivoisin illan jo loppuvan, mutta uusi kierros on taas alkamassa. Kortin lukee tällä kertaa Ida, toinen Carlan mukana tulleista naisista.
“Pussaa jokaista osallistujaa, jota olet jo pussannut.”
Pussaan hymyilevää Frejaa huulille. Ida antaa pusun Claudian poskelle ja Claudia Idan. Claudia suukottaa myös Carlaa, suoraan huulille. Carla kääntyy vielä Idaa kohti ja he suutelevat oikein kunnolla.
“Jessus”, Claudia sanoo päätään pudistellen ja Frejakin naurahtaa. Hän suutelee minua uudestaan, vaikkakin hillitymmin kuin Carla ja Ida. Suudelmamme kestää kuitenkin pienen hetken ja tunnen sen aikana tutun kihelmöinnin rinnassani. Kun erkaannumme, on hetken huojennus laskeutunut sisääni. Frejan hymy on niin kaunis hänen katsellessa minua. Ja sitten tajuan myös Carlan tuijottavan.
Huojentunut oloni on heti tipotiessään. Ida on juuri ojentamassa korttipakkaa, kun Carla nousee tuoliltaan ja kumartuu antamaan minulle suukon. Sydämeni tuntuu pysähtyvän.
“Vad fan?”
Freja vetää minut tiukemmin itseään vasten ja katsoo Carlaa selvästi hämmentyneenä.
“Carla ei vissiin tajunnu sääntöjä”, Claudia sanoo.
“Ana ei tajunnu”, Carla vastaa ja marssii äkäisenä olohuoneesta ulos.
Nostan käden suulleni. Tunnen painuvani kasaan Frejan kylkeä vasten.
Kunpa voisin vain kadota.
Carlan suukkoa seuraava hetki on täysin hiljainen. On vain ajan kysymys koska kaikkiymmärtävät tilanteen kontekstin. Meinaan juuri karata vessaan, kun kuulen Idan puuskahtavan tuskaiselta kuulostaen.
“Voi vittu Carla”, hän sanoo hiljaa. Samassa Freja repeytyy vierestäni ja ryntää parvekkeelle, ilmeisesti Carlan perään. Kuulen oven käyvän ja Frejan suomenruotsin kohoavan paljon normaalia kovemmaksi.
“Claudis, mee rauhottamaan Carla”, Ida sanoo myös Carlan äänen kohottua huudoksi. Claudia nousee ja katoaa kolmantena parvekkeen suuntaan.
Istun itse edelleen hievahtamatta. Tunnen tutinan alkavan käsissäni.
“Tän takia en nauti illanistujaisista enää”, Ida sanoo. “Hirveetä draamaa.”
“Voi saatana”, puuskahdan ja kuulen tärinän leviävän myös ääneeni. “Voi vitun vitun vittu”, puuskutan vain kovemmin.
“Älä nyt, vois ne asiat olla huonomminki”, Ida sanoo, jatkaessaan tyynenä puhelimensa räpläämistä. Nostan katseeni häneen ja olen hetkessä hermostunut. Ida sen sijaan katsoo minua vain tyynesti takaisin. “Joo, Carla on puhunu susta”, hän sanoo. “En vaan osannu yhdistää ennen tätä.”
“Hienoo että sun mielestä asiat vois olla huonomminki, oot varmaan joku parisuhdeguru”, sanon ja pyyhin silmiäni. Ida naurahtaa. Hän vetää mintunvihreästä vapestaan hatsit ja puhaltaa ne pehmeäksi höyryverhoksi välillemme.
“Jos sä luulet että oot maailman ainoo pettäjä, niin newsflash, et oo”, hän sanoo.
“Ihanaa, kuulun virallisesti pettäjäkastiin”, sanon pilkallisesti. Ida vain kohauttaa harteitaan, Frejan huudon jälleen voimistuessa taustalla.
“No sellanen susta tulee pettämisen jälkeen.”
“Ihanaa.”
“Ihme vitun itsesääliä, ihan oikeesti”, Ida sanoo. “Sä petät sun mimmiä, valehtelet siitä ja nyt käyttäydyt niinku oisit ite uhri. Jeesus kristus, ei se oo kuollu, sä oot vaan mokannu. Olisit tyytyväinen että sulla ees on joku jonka kanssa voit selvittää asiat.”
“Jotenkin kuulostaa että sä oot vaan katkera”, sanon. “Sulla ei taida olla itelläs ketään, kerta ajattelet että mä oon nyt jotenkin ihailtavassa asemassa.”
Ida naurahtaa ja jatkaa puhelimensa räpeltämistä. Olen aikeissa jatkaa pääni aukomista hänelle, kun parvekkeen ovi pamahtaa auki.
Freja rymistelee sisään. Ei kuitenkaan takaisin olohuoneeseen, vaan eteistä kohti.
“Frejde -”, aloitan noustessani ylös, mutta hän on jo painellut rappuun. Vilkaisen Idaa vielä kerran kiukkuisesti, aivan kuin tilanne olisi hänen syytään ja juoksen sitten portaisiin Frejan perään. Koko matkan alas juostessani anelen häntä pysähtymään. Saan hänet lopulta kiinni vasta pihalla. Olemme molemmat sukkasillamme.
Freja ei yritä päästä pihaa pidemmälle pakoon, kiertää vain tuskaisena paikallaan. Hän kääntyy ravatessaan katsomaan minua aina silloin tällöin, päätään jatkuvasti pudistellen.
“Älskling -”, yritän jälleen. Se saa Frejan sentään pysähtymään. Ulkovalo valaisee kuitenkin silloin hänen kasvonsa. Ja se tuska mikä niille piirtyy, se on kamalampi kuin olin kyennyt edes kuvitella.
“VARFÖR?” Freja kiljuu. “MINKÄ TAKIA ÄR HON HÄR? MINKÄ TAKIA SADE DU INTE?”
“Mä oon niin pahoillani.”
“Först du - ja sitten tuot sen mun eteen - och -”, Freja pudistaa päätään. “Kukaan ei oo ikinä satuttanu mua näin. Aldrig!”
Freja putoaa polvilleen ja puristaa rintaansa. Hänen huutonsa on niin vääristynyt tuskasta, etten edes ihmettele sitä.
“Mä oon oikeesti niin pahoillani”, sanon paniikin alkaessa repiä ääntäni. “Mä en - mä vaan -”
Mutta ei minulta löydy mitään millä selittää itseni. Ja se saa Frejan itkun vihdoin purkautumaan valtavan voimakkaana. Menen hänen luokseen, kyykistyn hänen vierelleen ja yritän laskea käteni hänen hartialleen.
“RÖR INTE PÅ MIG!” Freja kiljuu ja tönäisee minua niin voimakkaasti että pyllähdän asfaltille. “Mitä mä oon tehny sulle?” hän kysyy. Mitä mä oon IKINÄ tehny sulle?”
“Anteeks!” huudan.
Painan pään polviani vasten ja peitän kasvoni. Sitten alankin itse itkeä sellaisella volyymilla, että se peittää Frejan helposti alleen.
“Mä oon ihan kamala! Oon oikeesti - mä tiedän!” ja sen enempää en saakaan puristettua ulos, hengitykseni katkeillessa vollottamisen voimasta.
Oloni on kamala. Eikä pelkästään sen takia että hengittämiseni on muuttunut tuskalliseksi. Eikä edes siksi että Freja on vihdoin saanut tietää sen, mitä olen pitänyt piilossa jo parin kuukauden verran.
Pahinta on Frejan kysymys siitä, että mitä hän on tehnyt ansaitakseen tällaista - pahinta on tajuta että edelleen, vihaisena ja loukattuna, yrittää hän löytää syyn toimintaani omasta käytöksestään.
Säpsähdän tuntiessani käden poskellani. Nostan päätäni.
Freja on mönkinyt luokseni. Hän katselee minua silmät turvonneina, meikit levinneinä, kasvot edelleenkin täynnä tuskaa. Hän silittää poskeani tärisevällä kädellään.
“Jag vet att du älskar mig”, hän sanoo. “Sen takia mä en tiedä minkä takia sä toimit näin. Mä en oikeesti ymmärrä.”
En tiedä itsekään. En siis sano mitään. Painan kuitenkin poskeni lujemmin hänen kättään vasten.
“Mä tiedän että sä et halua satuttaa mua. Men du måste veta että tää satuttaa.”
“Mä tiedän”, sanon edelleen jatkuvan itkuni lomasta. “Oon hirveen pahoillani, tää on ihan hirveetä. Mä en tiedä yhtään mitä oon ajatellu.”
Vastaus ei ole kaksinen, mutta lähimpänä totuutta minkä tunnen.
Freja huokaisee. Hän painaa päänsä omaani vasten. Olemme hiljaa, jos niiskutustani ei lasketa.
---
5.
Onko ajattelematon ihminen tyhmä?
Onko tyhmä ihminen ajattelematon?
Pöly on laskeutunut pari päivää illanistujaisista. Olen ollut sen jälkeen kaksi yötä Frejan luona. En ole uskaltanut lähteä kotiin aiemmin, vaikka vaihtovaatteet ja kosmetiikkani eivät olleet mukana.
Nyt istun kuitenkin ruhtinaallisessa suihkussa omassa kylpyhuoneessani, happokuorinta kasvoillani vaikuttaen, sääri- ja kainalokarvat jo ajeltuina. Hoitoainekin on jo päässäni.
Röhnötän tapani mukaan kylppärin lattialla ja pidän suihkua rintaani vasten. Kurotan toisella kädelläni pyyhkeeseen, puhelimeni täristessä pöntönkannella ja katson Sennin uusimman viestin. Olen juuri kertonut hänelle tapahtuneesta. Jäin heti kerrottuani kiinni myös siitäkin, että olin valehdellut kahvilla käydessäni myös hänelle. Eli ainakin tässä tapauksessa valheella tosiaan oli lyhyet jäljet.
Tai no, valheilla.
Nojaan päätäni seinään ja pyörittelen huuliani puolelta toiselle. Tunnen itseni väsyneeksi, tai ehkä oikeammin kykenemättömäksi. Mitä ehkä olenkin.
Ainakin kykenemätön hoitamaan asioitani kuten aikuisen ihmisen kuuluisi - jessus, raaka tosiasia on se, että ihmissuhdesekoiluni oli teini-ikäisenä huomattavasti vähäisempää. En edes tiedä miten se on mahdollista. Kaikkien muiden kokemus tuntuu kuitenkin olevan täysin päinvastainen.
On kummallista ajatella että nykyään kun koen olevani enemmän sellainen mitä minun kuuluisikin olla, mitä myös tahdon olla, olen samalla myös paljon huonompi kuin ennen. Aina suositellaan kulkemaan omaa polkuaan, tekemään asioita jotka tuntuvat hyvältä ja nauttimaan elämästä. Sanotaan myös, että ei ihminen kadu kuolinpedillään asioita joita on tehnyt, vaan asioita jotka ovat jääneet tekemättä.
Voin taata, että kuolinpedilläni kadun edelleen Frejan pettämistä. Siinä ei ollut mitään hyvää, fiksua, eikä tarpeellista.
No mutta ehkä sä
tajuut jatkossa minkä
takia se rehellisyys on
tärkeetä. Jos et muuta
niin ehkä oot sen oppi-
nu. Ja joo petit Frejaa,
mut se meni jo eikä
sille enää voi mitään.
Joudut vaan elää sen
kanssa. Ja oikeesti
muista että jos sun
tarvii puhuu niin voit
aina puhuu mulle.
Huokaisen taas ja lasken puhelimen takaisin pöntönkannelle. Alan huuhdella kuorintaa pois kasvoiltani.
En tiedä miksi Senni olettaa että oppisin juuri tämän vuoksi olemaan rehellinen. Sillä jos jotain opin, niin kuinka peittää jälkeni paremmin. En tiedä miksi olisin oppinut mitään muuta. Kuten Frejallekin sanoin, en tiedä miksi toimin kuten toimin. Enkä tiedä vieläkään.
Itsepäisyyttäni?
Koska kykenen seksiin nykyään ilman Frejaa?
Koska Freja ei sen vuoksi enää riitä minulle?
Ehkä. Mutta toisaalta, mitä tapahtui Carlan kanssa? Yritin kyllä kovasti innostua vieraasta naisesta, mutta päädyin vain panikoimaan. En selvästi ollut kykenevä irtosuhteeseen. Frejankin kanssa seksi vaatii aina oikean hetken, oikean määrän lämmittelyä, oikean olon, sekä luoton siihen että Freja lopettaa, jos tahdon lopettaa. Mikään näistä vaatimuksista ei pitänyt vieraan naisen kanssa paikkaansa
En oikeasti keksi mitään muuta selitystä, kuin olevani vain saatanan tyhmä.
Et sä oo tyhmä. Sus-
sa on jotain semmosta
vikaa mitä et vaan tiiä.
On oikeesti ihan hirveen
hyödytöntä syytellä it-
teäs enkä mä aio alkaa
sua säälimään, koska
mäki oon ärsyyntyny
että et voinu mullekkaan
puhuu totta. Mut et sä
tyhmä oo, koska kyllä
sä tiesit että se mitä sä
teit oli tyhmää. Sä oot
vaan ihan sairaan ajat-
telematon. Ihan niinku
sillonku otit sitä mämmii
liikaa.
Ihan oikeesti Ana,
kun sä varmaan oikeesti
tarttisit jotain ihan pro-
fessional apuu.
En kuule ensi kertaa että tarvitsen apua ja onhan se totta, että ilman lääkärikontaktia ei minulla olisi lääkitystä edes paniikkikohtauksieni hallintaan. ADHD, joka minulla diagnosoitiin juuri kun olin täyttänyt kahdeksantoista, on sekin jotain sellaista mikä kaiketi kaipaisi aktiivista hoitoa. En vain ole koskaan uskonut sen olevan ongelmieni ydin. Olen usein ehkä tuskastunut, monesti huolimatonkin, mutta kääntöpuolella myös todella ahkera ja projektiorientoitunut.
Ja jos se on oikeasti aktiivisen hoidon arvoista, niin entä jokainen itsemurhaa yrittänyt seuraajani? Jotka eivät saa edes masennusdiagnoosia? Ihmiset voivat ympärilläni oikeassa maailmassa todella huonosti. Vain narsistinen ihminen kuvittelisi oman tuskaisuutensa olevan tarpeeksi merkittävä syy yhteiskunnan rajallisten resurssien tuhlaamiseen.
Senni on kuitenkin ihan oikeassa sanoessaan minun olevan ajattelematon. Puolisen vuotta sitten otin hänen seurassaan MDMA:ta monta kertaa, ennen kuin edes tunsin sen vaikutusta. Vaikka sinä iltana olinkin maailman seksikkäin ja vapautunein, seurasi sitä yksi elämäni säälittävimmistä hetkistä.
Frejan pettämistä en halua kuitenkaan käsitellä ajattelemattomuutena, sillä se tuntuu vähättelyltä. Tiesin tekeväni väärin, mutta tein sen silti. Tiesin seurauksien olevan myöskin raskaat, mutta tein sen siitäkin huolimatta. Jos jotain, niin en vain välittänyt. Ja onko typerä yolo-asenne muka sama asia kuin ajattelemattomuus?
Ehkä joku niin sanoisi, mutta minun mielestäni kysymys vaatii kontekstin:
Silloin kun loukkaan läheisiäni, ei sitä voi pyyhkiä ajattelemattomuuden piikkiin. Mutta silloin kun satutan vain itseäni, niin sen voi. Se koskettaa loppukädessä kuitenkin vain minua.
Ja vastatessani vain itsestäni, en vähättele kenenkään tunteita, enkä kenenkään kokemusta.
Joo joo, ihan sama ketä
sä sillä satutat se on
silti ajattelematonta.
Mä en haluu alkaa
vääntää tästä. Tiiät
itekki että toi on sok-
rateen metodi. Et sä
haluu selvästi nyt
muuta kun rypee sun
omassa pahuudessas.
Senni on tarkkanäköisempi kuin olen ajatellut. Kysyin häneltä vain “miks se on sama asia”. En käyttänyt sokraattista menetelmää edes tarkoituksella, vaan se tulee nykyään monesti luonnostaan. Käytän sitä kuitenkin vähintään viikottain, sparratessani seuraajieni kanssa.
Eivätkä väittelykikkani siihen jäisi, mutta toisaalta miksi yritän niin kovasti vakuuttaa Sennin pahuudestani? Senni kuitenkin on alkujaan vain seuraajani, enkä todellakaan ole aina varma siitä ettei hän jakaisi keskustelujamme draamahakuisena eteenpäin. Jätän siis inttämisen siihen ja jään pyörittelemään asiaa vain omassa päässäni.
Käytökseni ei ole järkevää, se on jo vähintäänkin selvää. Ja vaikka kuinka yritän, en myöskään löydä välineitä tulkita käytöstäni tunnepuolelta. Se saattaisi onnistua, ellen tuntisi sisälläni vain ammottavaa tyhjyyttä. Toivoin tyhjyyden tunteen helpottavan hemmotellessani itseäni kuorinnalla ja puuhiilinaamiolla.
Mutta ei.
Ja kysymys kuuluu edelleenkin: miksi petän ja valehtelen?
Mutta kierrän vain kehää. En löydä mitään järkevää syytä. Joten kun maskini on pesty, menen kirjoittamaan. Se on helpoin tapa siirtää ajatuksia eteenpäin ja välttää tuskastuminen. Lääkkeitä en vielä tähän aikaan syö, vaikka se varmasti helpottaisi. En halua koomata kokonaista vapaapäivää, kun huomenna täytyy kuitenkin hoitaa viikon toinen työpäivä pois alta.
---
6.
Transferenssi, projektio, dilemma
Venyttelen hartioitani. Tänään on ensimmäinen kerta pariin viikkoon, kun istun molempien kahvieni kera parvekkeella kirjoittamassa, ilman että infrapunalämmitin on päällä. Toki päälläni on Frejalta talven pikaisen lopun jälkeen minulle jäänyt toppatakki. Sen kanssa on oikeastaan liian lämmin. En kuitenkaan riisu.
Hieron silmiäni ja tuijotan tietokoneeni ruutua. Saan suurta tyydytystä onnistuessani pitämään kappalejaot tasaisen pitkinä. Ja nyt olen onnistunut siinä jopa poikkeuksellisen hyvin. Yleensä kirjoitan paljon dialogia, mikä tietysti pätkii kappalejakoa, mutta viimeisin pätkäni, lähes neljän A4:n mittainen, oli täysin vaille vuorosanoja. Siinä käytiin läpi pelkästään päähenkilöni päänsisäistä kaaosta. Päähenkilöni pohti parisuhteensa kestävyyttä, tuntiessaan sietämättömän suurta velvollisuudentunnetta kumppaniaan kohtaan.
Hörppään ensin tummaa- ja sitten vaaleaa paahtoa, jälkimmäisestä loput. Alan käydä lukua vielä läpi, jotta jossain kohtaa edessäoleva oikoluku ei olisi niin tuskainen projekti. Kuten aina, huvittaa minua tälläkin kertaa taipumukseni lisäillä ylimääräisiä vokaaleja. Päähenkilöni sanoessa: no alkaa tuntua, olen kirjoittanut: no alakaa tuntua. En ole murteiden suhteen ekspertti, mutta jos en korjaisi vahinkomurresana- virheitä, niin ehkä muutama pohjoissuomalainen enemmän saattaisi arvostaa kirjojani.
Toisaalta seuraava virheeni: tulukaa sporalla, saattaisi rikkoa illuusion.
Päähenkilöni oli surullinen ymmärtäessään ettei pysty luottamaan itseensä parisuhteessa. Hän tiesi, että mikäli oikea nainen tulisi vastaan, ei kumppanin loukkaaminen olisi mahdottomuus.
Ei ole ensimmäinen kerta kun tajuan vasta oikolukiessani kirjoittaneeni omista tuntemuksistani. Ja se tuntuu tällä kertaa myös pahalta - että Oona, päähenkilöni, josta olen kirjoittanut kevytkenkäisen ja täysin parisuhdetaidottoman hahmon, on minulle samaistuttava ja tajuan myös ymmärtäväni tätä täysin. Minun ei pitäisi oikeasti ymmärtää Oonaa, tämän toimiessa aivan täysin moraalini vastaisesti.
Suljen läppärin kannen. Nappaan tumman paahdon mukaani ja menen parvekkeen lasittamattomalle puolelle. Frejan takin taskussa on häneltä unohtunut tupakka-aski.
Nojaan kaiteeseen, vedän tupakan suuhuni ja sytytän sen. Katselen pitkälle horisonttiin. Taivaanranta puskee harsopilveä maisemaan.
Huokaisen syvään ja painan pääni kaiteelle, käsieni päälle.
Oloni on raskaampi kuin aikoihin.
---
7.
Silmät viimein auki
Olen kävelemässä kotiin Frejalta. Kassini on täyteen pakattu ja se hiertää hartiaani. Ikävöin Frejaa jo nyt.
Olen silti tyytyväinen.
Ja helpottunut.
Uskalsin vihdoin tehdä sen ainoan järkevän asian: kysyin eron mahdollisuudesta. En toki ollut yhtään varma sen järkevyydestä, ennen kuin Freja totesi sen olevan tilanteessamme varmastikin vähiten ongelmia aiheuttava ratkaisu. Keskustelu oli sopuisa ja ystävällinen, jopa rakastava. Eikä se kestänyt pitkään, ehkä vartin. Luulen että Freja tiesi minun jo sisään tullessa asiani. Tilanteemme on kuitenkin pitkittynyt ja ollut vaikea jo kuukausia. Tämä oli lopulta varmasti paras mahdollinen ratkaisu.
Huokaisen. Vedän kassia paremmin olalleni ja pyyhin silmiäni.
Romahdan kotona sohvalle. Laitan heti Lostin pyörimään taustalle. Olen edennyt jonkin verran viimeisten päivien aikana. En ole kuitenkaan löytänyt vielä energiaa arvostella sitä Instagramin storyyn, vaikka seuraajani ovatkin sitä kovasti kaipailleet. Pitämäni hiljaiselo somessa stressaa minua. Tunnen jatkuvasti velvollisuuden Toukkiani kohtaan, mutta no.
Kai minullakin on oikeus saikkuun, vaikkakin epäviralliseen.
En ihan hirveesti jaksa
ja viitti täällä avata nyt
että mitä on meneillään,
mutta tällä hetkellä on tosi
raskas vaihe elämässä me-
neillään, sen takia oon ollu
hiljasempi.
Varmaan seuraavan viikon
oon enemmän hiljaa täällä,
mutta palailen sen Lost-
arvostelun kanssa ja pi-
detään myös live jossain
kohtaa. Nyt tarviin vaan
vähän lepoa. Ootte rak-
kaita pikku toukat.
Lasken puhelimeni ja laitan sen zen-tilaan. Yritän keskittyä pelkästään Lostiin ja Daim-levyn syömiseen, mutta huomaan ajatuksieni valuvan silti aina Frejaan.
Huokaisen ja vedän vilttiä paremmin peitokseni.
Tunnen oloni samaan aikaan tyhjäksi ja kaoottiseksi, mikä on vastenmielinen kombo. Kurotan laukkuuni, nappaan pari Opamoxia ja nielen ne laukussa pyörivän vanhan Edin kanssa. Ei kello ole kuin vasta kahdeksan, eivätkä Opamoxit minua välttämättä tähän aikaan auta nukahtamaankaan. Silti, hieman rauhallisempi pää, rauhallisempi keho, ne tulevat nyt tarpeeseen.
Puolen tunnin kuluttua lääkkeen teho tuntuu lämmittävältä raukeudelta. Olen laittanut telkkarin kiinni, jotta saisin edes torkuttua. Uni tulee lopulta yllättävän vähällä vaivalla. Ikävä kyllä se ei ainakaan helpota ikävää.
Istun rantalentokentän reunassa tarjoilualueella. Freja on pikku-bikineissään kentällä. En ole edes varma siitä mikä tapahtuma on, se on jossain Triplan sisätilassa ja näyttää rannan ja rantabaarin sekoitukselta. Sisään pääsi ainoastaan kutsuttavana, joten luonnollisesti otin Sennin mukaani edustamaan. Olen pitänyt somessa kovaa ääntä siitä että olen urheilutapahtumassa mukana. Olen pukenut päälleni vain Gymsharkin treenishortsit ja topin. Näytän harvoin missään julkisella paikalla niin paljon paljasta pintaa, mutta mikäli sillä saan enemmän yhteistöitä Instagramissa, on se ehkä sen arvoista. Senni ottaa aktiivisesti kuvia minusta ja tapahtumasta, eli ei hänkään aivan hyödytön ole.
Freja on kentällä ollessaan vilkuttanut minulle kerran, sitä koko huoneen valaisevaa hymyään samalla hymyillen. En vain tajua että miksi juuri nyt.
Sain vilkutuksen kuitenkin ikuistettua storyyni.
Vai senkö takia hän juuri vilkutti? Pelkkää storyani varten?
Ei saatana.
Koska sen jälkeen hän ei ole minua enää huomioinut. Tietysti hänellä on peli kesken, mutta silti. Yritän olla miettimättä Frejan motiiveja kuitenkaan sen enempää.
Ja lopulta se on ainoa mitä mietin, koko loppupelin ajan.
Frejan joukkue päätyy voittamaan vastapuolen mielestäni nöyryyttävin lukemin, 7-21 ja 4-21, mutta vastapuolen pelaajat menevät silti halaamaan Frejaa ja tämän joukkuekaveria hymyssä suin.
Siinä kohtaa olen juonut jo niin paljon, että uskallan huutaa ääneni entistäkin käheämmäksi. Ja alattuaan vastajoukkueen pelaajia, lähettää Freja suuntaani lentosuukon. Olen onneni kukkuloilla.
Mutta sekin kalpenee kun Freja loikkaa baarialueen aidan yli ja tulee luokseni, haettuaan ensin rantabaarista juoman.
“Olit ihan saatanan hyvä”, sanon haltioissani ja kohotan mojitoni hänelle skoolattavaksi.
“Mä oon ihan saatanan hyvä”, Freja sanoo. “Suski, tuotko meille shotit? Pyydä piikkiin.”
“Saanko mä nähdä sun tatuoinnit?” kysyn hänen istuttua viereeni aurinkotuoliin. “En tajunnu että oot näin täyteen piirretty.”
“Kanske senare”, hän vastaa, hymy edelleen huulillaan. Perhoset riehaantuvat vatsassani hänen näpelöidessä hetken toppini kaulusta.
“Lähettekö meidän huoneeseen jatkoille?” hän kysyy.
Vastaan tietysti Senninkin puolesta kyllä. Toki tämä katoaa juuri kun olemme lähdössä - toisin sanoen aikoo jäädä nauttimaan suljetuista bileistä, joihin oli rottana päässyt.
POKS!
Skumppapullo aukeaa, se liian kallis minibaarista, johon minulla ei todellakaan olisi varaa. Enkä tiedä miten voisin muka sanoa siitä nyt kun olen viimein päässyt viettämään Frejan aikaa kanssa.
Okei, Frejan ja tämän joukkuekaverin. Suski kuitenkin katselee telkkarista vain KHL:ää, juo kossuappelsiiniaan, eikä vaikuta kovinkaan kiinnostuneelta mitä sen sängyn ulkopuolella tapahtuu.
Pelaamme Frejan kanssa kahdestaan juomapeliä. Alamme olla kovinkin tuiskeessa, etenkin minä. Hän kertoo jälleen tarinaa kysymykseen liittyen.
Itse vain katselen häntä, onneni kukkuloilla vihdoin keikkuessani.
“Vai mitä luulet?” Freja kysyy.
Ai kamala. Olen keskittynyt seuraamaan Frejan nenän täydellistä linjaa, enkä ole tajunnut hänen jääneen odottamaan minulta vastausta.
“Voin mä yksinki mennä”, Freja sanoo. “Voit jäädä med pikku fittjävel ja titta på lätkä.”
“Ei kyllä mä tuun”, vastaan, vaikka en tiedäkään mihin olen suostumassa. Koska vaikka Freja haluaisi viedä minut ampumaan mummoja, en enää tässä kohtaa voisi kieltäytyä.
“Mihin sä oot kenkiä laittamassa?” Freja kysyy pysähtyessämme huoneen ovelle.
“No jalkaan vissiin”, kivahdan hermostuksissani, mitä kadun heti. Freja katsoo minua närkästymisen sijaan kuin loukkaantunutta luonnoneläintä. Ja avaa kylpyhuoneen oven.
Menen heti punaiseksi ja väännän naamaani tuskaisena. En tiedä mitä ajattelin, mutta en ainakaan kylpyä.
“Aijaa, mä ajattelin että jonnekki muualle”, sanon yrittäessäni paikata tilannetta edelleen.
“Ois täällä joku isompikin amme, mut jossain kauempana”, hän sanoo, eikä luojan kiitos tartu ilmiselvään hermostuneisuuteeni.
“Kieltämättä tää on aika pieni”, huokaisen hiljaa.
Jos meidän olisi tarkoitus mahtua ammeeseen yhdessä, niin joutuisimme olemaan käytännössä päällekkäin. Ja jos olemme päällekkäin, menee se pidemmälle kuin mikään skenaario mitä varten olisin valmistautunut.
Eikä minulla ei ole uikkariakaan mukana. Olettaako Freja minun olevan alasti?
Ei yhtään mitään hajua yhtään mistään, eikä uhmakas katseenikaan häntä kohtaan tehonnut, joten en yritä sitäkään uudestaan. Kaikki normaalit tilannetta hallitsevat keinoni tuntuvat nyt valuneen hukkaan.
“Mä varotan valmiiks”, Freja sanoo. “No funny business.”
JA MITÄ SE NYT TARKOITTAA?
Onko Frejalla vai haju siitä mitä ajattelen? No totta kai on, Kolme sokeaa hiirtäkin näkisivä, että olen korviani myöten ihastunut Frejaan - totta kai tämä nyt sen itsekin huomaa, varsinkin kun ottaa huomioon hänen torjuvan iskuyrityksiä myös töissä, monta yötä viikossa.
Ja ihan tosissaan, tarkoittaako no funny business nyt yhtä kuin ei mitään, vai onko jokin silti sallittu? Ja jos on, niin mikä JA MISTÄ MINÄ TIEDÄN MIKÄ?
Onko se jotain mitä hän sanoo varmuuden vuoksi nähdessään minun olevan hermostunut, vai johtuuko se siitä että hänen joukkuekaverinsa on ohuen oven toisella puolella?
En tajua mistään mitään ja se on aivan kamalaa. Onneksi en ole sentään enää punastunut. Toki heti kun ajattelen sitä, kuumenevat kasvoni uudelleen. Ainoa näköpiirissäni oleva ratkaisu on pulahtaa ammeeseen Lämmin vesi on vähemmän nöyryyttävä selitys punoittaville poskilleni, kuin se että olen vain säälittävä tapaus.
Riisun treenishortsini ja menen täyttyvään ammeeseen pikkareisillani ja toppi päälläni. Freja ei sano mitään. Hän ei edes katso minua kohti vaan on sen sijaan kääntynyt lavuaarin ylle pesemään kasvonsa. Hän laittaa puhelimestaan musiikkia soimaan, avaa räväkänpunaiset hiuksensa kahdesta letistä ja sitoo ne nutturalle päänsä päälle. Istun koko sen ajan yksin ammeessa hermostuneena ja räplään Instagramia. Luojan kiitos siellä tapahtuu aina.
“Etkö oikeesti meinaa ottaa kylpyselfiee?” Freja kysyy.
“En mä saa hyvää kulmaa täällä”, vastaan.
Freja ottaa minusta muutaman kuvan ja antaa ne heti katsottavakseni. Kuvat ovat yllättävää kyllä jopa aistikkaita. Näen kylppärin kaakeleiden sumeasta heijastuksesta, että Freja on riisumassa lentopalloasuaan, ollessaan muuten näkymättömissäni. Hetken kuluttua hän tulee takaisin bikinit päällään.
“Ursäkta”, hän sanoo ja laskeutuu ammeeseen minua vastapäätä. Jalkamme eivät mahdu vastakkain, joten hän liukuu selälleen ja nostaa jalkansa molemmin puolin laidoille.
Hän katsoo minua silmiin, eikä enää hymyile. Enkä minäkään hymyile.
Se intensiivinen molemminpuoleinen katse tuntuu melkein epäystävälliseltä, mutten silti halua lopettaa. En, vaikka tiedän todellakin olevani altavastaajana. Freja kuitenkin kallistaa lopulta päätään sivulle. Hän katsoo ensin säärtään ja sen jälkeen taas minua - aivan yhtä ilmeettömästi kuin myös hetki sitten.
Purisin huultani ellei se paljastaisi hermostuneen oloni syvyyttä.
Sen sijaan silitän Frejan säärtä muutamalla sormella. Freja ei vastusta sitä, muttei myöskään sano mitään. Hänen ilmeensäkin pysyy edelleen identtisen tutkimattomana.
Istumme toisiamme vasten todella pitkältä tuntuvan hetken. Sen hetken kuluessa sivelen edelleen Frejan sääriä, jossain uskalluksen piikissä jopa hänen sisäreittään.
Se piikki ei kuitenkaan kestä pitkään. Ja silloin Freja vihdoin hymyilee.
Sen hymyn sanoessa vain yhden asian:
“Arvasin.”
Se tuntuu kiusanteolta. Freja oli kuitenkin se, joka myös sanoi: no funny business.
Avaan silmäni puhelimen täristessä vieressäni. Puhelin kertoo ensimmäisenä onnittelut päättyneestä
puolentoista tunnin zen-tilasta ja vakuuttelee että olen nyt varmasti rennompi.
Pyyhkäisen zenin pois näytöltä ja katson ilmoitusta joka minulle on tullut. Se on wappiviesti Carlalta.
Oon tosi pahoillani. Freja
laitto viestiä ja kerto miten
teillä lopulta kävi. Se halus
että varmistan että sulla
on kaikki okei.
Jos haluut jutella tai jotain
niin laita viestiä
Päästän puhelimeni putoamaan lattialle ja laitan telkkarin takaisin päälle. Oloni on onneksi tyyni torkkujen ja Opamoxin jäljiltä, vaikka varsinkin viestin jälkeen edelleen tyhjä.
Ja tyhjä oloni se vain syvenee, tajutessani Frejan laittaneen viestiä juuri Carlalle, varmasti vain ja ainoastaan minun vuokseni.
Että en jäisi yksin. Kaiken sen jälkeen mitä olen tehnyt.
Jatkan Lostin katsomista.
Turpa kii äyssi
VastaaPoista